C 04/05

Joukkuekuva kausi 2017-2018

Harjoittelemme kaudella 2018-2019 4 kertaa viikossa. Jos haluat tulla kokeilemaan joukkueeseemme, ota yhteyttä joukkueenjohtajaamme.

Viimeisin ottelu / Liveseuranta:

Nyheter / Uutisia

KyIF 04-tytöt on Pohjoismaiden paras seurajoukkue 2018!

30.12.2018
04-tytöt osallistuivat toisen kerran Norden Cup:iin. Ensimmäisestä turnauksesta kotiin tuomisina oli pronssimitalit. Alkulohkossa vastassa oli kaksi kovaa norjalaisjoukkuetta, vanha tuttu Ruotsin mestari Swithiod ja kova tanskalaisjoukkue. Saldona neljän pelin jälkeen oli mahtavat neljä voittoa ja lohkon ykköstila! Puolivälierässä vastaan asteli tanskalainen Hørning håndbold joka voitettiin lukemin 22-15. Välierässä saimme vastaamme viime vuoden Norden Cup voittajan tanskalaisen Herningin jolle hävisimme viime vuonna vastaavan pelin. KyIF:n pelistä paistoi alussa jännittyneisyys kun tappio oli vielä muistissa. Vastustajan karattua 1-5 johtoon alkoi Kirkkonumelaisten peli kulkea ja saimme vastustajaa kiinni maali maalilta ja peli päätyikin meidän voittoon 17-14. ”Voittamattomat” tanskalaiset on voitettu! Voittotanssi ottelun ratkettua oli ikimuistoinen. Finaalissa vastaan asettui norjalainen Nordbygda, viime vuoden hopeamitalisti, joten oletuksena oli jälleen tiukka kamppailu voitosta. Norjalaisten kannatushuudot kaikuivat hallissa jo ennen ottelun alkua. Ottelun alkaessa tuli selväksi että suomalaisjoukkue ei jää kannustushuudoissa toiseksi koska paikalle oli yllättäen tullut ”isosiskot” eli KyIF:n 03-tytöt! Paikalla oli myös kovaäänisinä KyIF:n 03-pojat ja muitakin suomalaisia jotka pitivät meteliä yllä. Siihen kun lisää muutaman ruotsalaisjoukkueen pelaajat, jotka kannustivat KyIF:iä, niin halliin oli muodostunut finaalin arvoinen tunnelma. KyIF:n tytöt olivat valmiina alkuvihellyksestä lähtien joten norjalaiset jäivät täysin jyrän alle finaalissa. Kaikki KyIF:n pelaajat pelasivat mahtavan ottelun ja JOUKKUEENA joten peli päättyi 21-12 voittoon ja voitonjuhlat olivat valmiina. Ei jätetty epäselväksi mikä on tyttöjen 04-ikäluokan Pohjoismaiden paras seurajoukkue vuonna 2018! Taas tehtiin historiaa, mitähän seuraavaksi?

04-tytöille pronssia Norden Cup:sta!

30.12.2017
KyIF 04-tytöt lähtivät heti joulun jälkeen kohti Göteborgia osallistuakseen epäviralliseen pohjoismaiden seurajoukkueiden mestaruusturnaukseen. Turnauksen taso on kovin mahdollinen koska osallistuvat joukkueet ovat saaneet kutsun turnaukseen. Ensimmäisissä peleissä pelaajat oli valmentajien mukaan jännittyneitä mutta loppua kohti jännitys poistui. Tytöt voittivat neljä ensimmäistä peliään kunnes vastaan tuli semifinaalissa vastaan tanskalainen Herning FH. He olivat huomattavasti kokeneempia klibban kanssa pelaamisessa ja voittivatkin ottelun selvästi. Tytöillä oli seuraavana päivänä vuorossa pronssiottelu vanhaa tuttua Swithiodia vastaan. KyIF:n tytöt ottivat ruotsalaisista selkeän voiton ja kotiintuomisina oli hieno pronssimitali. Onnittelut koko joukkueelle! Joukkueen otteluiden tulokset: http://www.procup.se/cup/30691.htm?f=CLASS&pop=1

04-tytöille voitto Norjan Ski Cup-turnauksesta!

20.8.2017
KyIF:n 04-tytöt lähtivät hakemaan kovia pelejä Ski Cup-turnauksesta Norjasta. Turnaus sujui joukkueelta erittäin hyvin ja historian kirjoille jäi seitsemästä ottelusta seitsemän voittoa. Finaalissa kaatui Larvik Turn 1 luvuin 14-7. Kun voittoisa joukkue oli lavalla niin paikalla olijat saivat kuulla Maamme-laulun!

KyIF 04-tytöt on KyIF:n käsipallon vuoden joukkue!

31.5.2017
KyIF 04-tyttöjen joukkue on ansaitusti valittu kauden 2016-2017 parhaaksi joukkueeksi. Onnittelut kaikille asianosaisille!

KyIF:n 04-tytöille kaksoisvoitto Siuntio Cup:ssa 2017!

28.5.2017
KyIF:n 04-tytöt lähti pelaamaan kahdella tasavahvalla joukkueella omaan sarjaan ja saavutuksena oli kaksoisvoitto! Kun aurinkokin paistoi koko sunnuntain niin turnaus oli jälleen onnistunut niin joukkueelta kuin järjestäjiltäkin. 

Kontaktuppgifter / Yhteystiedot

 

Uppgift / TehtäväNamn / Nimie-post / s-posti
Lagledare / JoukkueenjohtajaKati Kanninenkanninen(at)kotikone.fi
Tränare / ValmentajaSami Gomansami.goman(at)bassadone.fi
Tränare / ValmentajaAstrid Geisor-Gomanastrid.geisor-goman(at)poliisi.fi
Webansvarig / Web-vastaavaVesa Hyryvesa.hyry(at)gmail.com

 

Träningar / Harjoitukset kausi 2017-2018

 

PäiväKloTreeniPaikka
Ma15:30-16:30CoreInto Wellness
Ti16:45-19:00

Judo alkulämmittely 45min. +pallotreeni 1h30min.

Kirkkonummi väestönsuoja
To18:00-20:00Alkulämmittely 30min. +pallotreeni 1.5hLähiTapiola Sport Center
Pe15:30-17:00

Alkulämmittely 30min. +pallotreeni 1h

LähiTapiola Sport Center

 

 

Sponsoreitamme:

Tilgmann Group

Remonttiteam Siikaluoma Oy

Rasmus Nordström Oy