KyIF haki Turusta ansaitun pelivoiton ja alemman jatkosarjan selvän johtopaikan 19-22 (7-10)

3.2.2018




Lähtötilanne otteluun oli vähintäänkin jännittävä. KyIF, BK-46 ja ÅIFK taistelivat kaikki paikasta ylemmässä jatkosarjassa. Kaksi ottelua ÅIFK – KyIF ja BK-46 – Atlas käytiin samaan aikaan Turussa ja Karjaalla. KyIF:in kannalta joukkue hoiti oman puolensa hyvin: voitto kotiin luvuin 19-22 mutta KyIF olisi tarvinnut Atlaksen voiton saavuttaakseen paikan ylemmässä jatkosarjassa. BK-46 oli valitettavasti vahvempi, ottaen kotivoiton 28-24.

 

Ottelu alkoi vahvasti, KyIF lähti nopeasti karkumatkalle ja kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu reilu 10 min, KyIF johti 2-6. ÅIFK lähti Amanda Saleniuksen johdolla kuromaan eroa umpeen, mutta KyIF:n etumatka oli tauolle mentäessä vielä kolme maalia. Toisella puoliajalla ÅIFK pääsi tasoihin, kun peliaikaa oli enää viisi minuuttia, mutta KyIF oli vahvempi ja vei ottelun lopulta 19-22.

 

Ottelun tärkeys vaikutti ylimääräisellä jännittämisellä molempien joukkueiden hyökkäyspeliin. Onnistuneita viimeistelyjä haittasi myös molempien joukkueiden erinomainen maalivahtipeli. KyIF:n maalissa ensimmäisen puoliajan hyvin torjunut Isabella ”Bella” Paganus ja Lähi-Tapiolan yhden tähden ansainnut, toisen puoliajan torjunut Suvi Erhovaara, muodostivat saumattoman yhteispelin KyIF:n erinomaisen puolustuksen kanssa. Joukkueessa oli 7 maalintekijää, joista Ingrid ”Inkku” Degerth ansaitsi kaksi tähteä. Vaikka vastustaja ajoittain piti Inkkua erikoisvartioinnissa, hän onnistui maalinteossa seitsemän kertaa.

 

KyIF:in maalitekijät: Ingrid Degerth 7, Jessi Laasio 5, Felicia Grönholm 3, Elin Männikkö 2, Matina Keserci 2, Susanna Arvekari 2, Johanna Degerth 1

 

LähiTapiola-tähtipelaajat

Linda Sipola ÅIFK 3
Ingrid Degerth KyIF 2
Suvi Erhovaara KyIF 1