NSM: Sarjatulokas KyIF taisteli loppuun asti puolivälierien ratkaisevassa ottelussa

8.4.2018

Kuva: Elina Reenpää
Kuva: Elina Reenpää
Kuva: Elina Reenpää
Kuva: Elina Reenpää

KyIF:n naisten joukkue pääsi voiton päähän SM-sarjan välieristä, mutta tänään vahvempi Kauniaisten GrIFK vei jännittävän ottelun niukasti 22-20 ja samalla ottelusarjan voiton 2-1.

 

KyIF aloitti erittäin vahvasti. Yleisön äänekkään kannustuksen siivittämänä joukkue takoi maaleja, kun taas GrIFK epäonnistui hyökkäysten viimeistelyissä. KyIF:n puolustus oli todella tiukka ja muurina maalissa torjui Suvi Erhovaara. Tilanne oli 10 pelatun minuutin kohdalla 1-7 KyIF:lle. GrIFK otti aikalisän, jolloin he vaihtoivat puolustuskuvion ja maalivahdin. Kun puolustuspää alkoi toimimaan ja hyökkäyspäässä tuli onnistumisia, niin GrIFK alkoi kuroa välimatkaa kiinni. Muutama KyIF:n ulosajo heikensi KyIF:n tilannetta ja tauolle mentäessä tilanne oli tasan 10-10.

 

Toinen puoliaika alkoi GrIFK:n karatessa maali maalilta karkuun, kunnes tilanne oli +6 GrIFK:lle. KyIF:n naiset eivät kuitenkaan luovuttaneet ja huikea taka-ajo alkoi. KyIF pääsi kahden maalin päähän KyIF:n tehokkaimpien pelaajien raivokkaan tulituksen ansiosta. Valitettavasti aika loppui kesken ja 60 peliminuutin jälkeen lopputilanteeksi taululle jäi lukemat 22-20.

 

Joukkueen päävalmentajan vilpitön tunne heti karvaan tappion jälkeen oli kuitenkin ylpeys joukkueen pelaajien taistelutahdosta. KyIF:n historian paras sijoitus: viides sija, oli uudelta ja suhteellisen nuorelta joukkueelta mahtavaa. Joukkueessa on leveyttä ja tahtoa ja kun suurin osa pelaajista ovat jo sopineet ensi kauden jatkosta KyIF:ssä, niin syksyllä alkaa KyIF:n kannalta erittäin mielenkiintoinen toinen SM-kausi.

 

KyIF:n maalintekijät: Jessi Laasio 8, Johanna Degerth 7, Karoliina Kaivola 3, Susanna Arvekari 1, Emmi Koljonen 1

 

Torjunnat: Suvi Erhovaara 6 ja Isabella Paganus 3