Sjundeå IF oli KyIF:ä parempi käsipallon paikallispelissä Kirkkonummella

10.12.2018

Ensin heiluu Jessi Laasion letti sitten Siuntion maaliverkko.
Ensin heiluu Jessi Laasion letti sitten Siuntion maaliverkko.
Kauden yleisöennätys KyIF NSM ottelussa, lähes 200 katsojaa.
Kauden yleisöennätys KyIF NSM ottelussa, lähes 200 katsojaa.

Naisten käsipallon SM-sarjan paikallispeli Kyrkslätts IF – Sjundeå IF päättyi sunnuntaina SIF:n selkeään voittoon lukemin 30-22 (19-11).

SIF otti heti ottelun ohjat käsiinsä ja vei peliä KyIF:n avausmaalin jälkeen ensiminuuteista lähtien. Vielä 25 minuutin kohdalla KyIF kavensi eroksi neljä maalia mutta viimeiset viisi minuuttia ensimmäisellä puoliajalla SIF vei 1 – 5 repien jo ratkaisevan kahdeksan maalin johdon.

Toinen puoliaika oli tasaisempi mutta kuutta maalia lähemmäs KyIF ei kuitenkaan pystynyt kirimään. SIF:llä ei ollut ongelmia pitää etumatkaansa ja näin SIF:n valmentaja Taavi Tibar pystyi kierrättämään kaikkia pelaajiaan onnistuneesti.

KyIF:n valmentaja Sebastian Aarnio harmitteli ensimmäiseen puoliajan pelikuria. Ei ihan pelattu niin kuin oli sovittu. Vaikka hetkittäin suoritustaso oli ok, niin peli ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla eikä enää auttanut, vaikka toinen puoliaika pelattiin tasoihin.

KyIF:n hyökkääjien heitot vaimenivat SIF:n vahvan puolustuksen myötä ja osin myös heitot kohdistuivat kohti maalivahtia. SIF:n maalivahti Roosa Penttinen teki lisäksi useita huipputorjuntoja ja palkittiin ansaitusti ottelun parhaana kolmen tähden arvoisesti. Naisten maajoukkue komennukselta Sveitsistä palannut KyIF:n Jessi Laasio tykitti jälleen hirmu määrän maaleja (12) ja sai palkinnoksi kaksi tähteä.

SIF:llä peräti kaksitoista eri pelaajaa onnistui maalinteossa mm. Anna Westerlund ensimmäisessä NSM pelissään. KyIF ei onnistunut juurikaan toimittamaan palloa viivapelaajilleen ja näin KyIF:llä maalintekijöitä oli puolet vähemmän. Miisa Palkoranta onnistui maalinteossa ensimmäisessä NSM pelissään KyIF:n paidassa. KyIF:n puolustus ei pystynyt tukemaan omia maalivahtejaan riittävästi ja näin SIF:n pakit pääsivät liian vapaasti tykittämään ylänurkka vetojaan.

Tämän kauden yleisöennätykseksi kirjattiin mukavasti 192 katsojaa, joka loi halliin lämpimän rumpu tunnelman.

Maalintekijät ja maalivahtien torjunnat

KyIF: Jessi Laasio 12, Johanna Degerth 4, Fanny Axberg 3, Miisa Palkoranta 1, Mariela Lönnqvist 1, Adriana Jakimova 1. Maalivahtien torjunnat; Suvi Erhovaara 3, Janna Karlsson 5.

SIF: Valeriya Kirillova 6, Madeleine Lindholm 5, Anna Westerlund 3, Oona Reinikainen 3, Saara Lehtola 3, Nea Puijola 2, Sara Falck 2, Maria Barck 2, Moa Wasström 1, Matilda Sjöstedt 1, Anna Nylund 1, Daria Kahanets 1. Maalivahdin torjunnat; Roosa Penttinen 18.

KyIF:n seuraava ottelu pelataan HIFK:ta vastaan Helsingissä perjantaina 14.12. klo 19. Seuraava kotiottelu Kirkkonummen pommarissa torstaina 20.12 klo 19.