KyIF:n naisille komea voitto käsipallon SM-sarjassa Siuntiossa

12.12.2019

KyIF:n Miisa Palkoranta kunnostautui mahtavasti SIF:n kaadossa
KyIF:n Miisa Palkoranta kunnostautui mahtavasti SIF:n kaadossa
KyIF naisten voittotuuletus
KyIF naisten voittotuuletus

KyIF otti komean voiton keskiviikkona, kun SIF kukistui SM-sarjan ottelussa Siuntiossa neljän maalin erolla. Vierailija KyIF hallitsi ottelua hienokseltaan käytännössä alusta saakka. SIF kävi tasatilanteessa avausjakson puolivälissä, mutta jakson loppu merkittiin taas kirkkonummelaisten nimiin ja vierasjohto oli tauolla neljä maalia.

Toisella jaksolla edettiin KyIF:n merkeissä. Ero ei juuri kasvanut, mutta SIF ei myöskään pystynyt nousemaan aivan tuntumaan. Kahta maalia pienemmäksi ero ei kutistunut ja KyIF vei arvokkaat pisteet matkaansa.

SIF-luotsi Petter Forsström oli tappiosta harmissaan, mutta antoi tunnustuksen myös vastustajalle. Ensimmäisellä puoliajalla ei oltu mukana. Keskittyminen oli huonoa. Toisella puoliajalla puolustettiin hyvin, mutta tehtiin teknisiä virheitä. KyIF pelasi hyvin, myönsi Forsström.

KyIF:n päävalmentaja Sebastian Aarniolla oli puolestaan hymy herkässä. Kiva saada kaksi pinnaa. Ensimmäinen ottelu, jossa meillä oli pöytäkirja täynnä pelaajia. Tämä antaa muutakin mahdollisuutta kuin vaihtaa pelaaja väsyneen tilalle. Onnistuttiin nyt toisessa ottelussa peräjälkeen laajalla rintamalla. SIF:n otettua Ingrid Degerthin erikoisvartiontiin, muut pelaajat nousivat mukavasti esille hyökkäyspäässä mm. Miisa Palkoranta, Daniela Lindgård, Emmi Paajanen, Johanna Degerth ja Fanny Axberg. Tietysti harmi, että Siuntiolla oli loukkaantuneita. Vaikutti varmaan heidän peliinsä, Aarniokin muisti myös vastustajaa.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä kuitannut KyIF:n Miisa Palkoranta esitti mahtavia otteita riistämällä palloja puolustuksessa, pyörittämällä monipuolista hyökkäyspeliä ja onnistui tekemään vielä kuusi maaliakin. Miisa oli Aarnion tavoin tyytyväinen. Hyvä peli meiltä. Tultiin oikealla asenteella ja hyvällä vauhdilla ja jaksettiin pitää se loppuun asti. Puolustuspeli toimi hyvin.

SIF – KyIF 24 - 28 (12 - 16)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
SIF: Sirja Lassinharju-Heinonen 8 (1), Nicolina Fredriksson 7, Sara Falck 5, Saara Lehtola 2, Matilda Sjöstedt 1, Nea Puijola 1. Maalivahdin torjunnat, Stella Bruncrona 19.
KyIF: Miisa Palkoranta 6, Daniela Lindgård 6, Ingrid Degerth 4, Emmi Paajanen 3, Johanna Degerth 3, Fanny Axberg 3, Anu Pihlström 2, Rebecca Lönnqvist 1 (1). Maalivahdin torjunnat, Matilda Björkqvist 13.

LähiTapiola-tähtipelaajat
Miisa Palkoranta KyIF 3, Sirja Lassinharju-Heinonen SIF 2, Ingrid Degerth KyIF 1

KyIF:n seuraava ottelu on tammikuussa Dickenin vieraana Pirkkolassa 11.1.2020.

Kuva 1. KyIF:n Miisa Palkoranta kunnostautui mahtavasti SIF:n kaadossa

Kuva 2. KyIF naisten voittotuuletus