KyIF:n käsipallo naiset voittoon Vantaalla

3.2.2020

KyIF:n Ingrid Degerth on SM-sarjan maalipörssin kolmantena.
KyIF:n Ingrid Degerth on SM-sarjan maalipörssin kolmantena.

Naisten SM-sarjan ottelussa sunnuntaina Vantaalla Kirkkonummen KyIF haki vieraspisteet 20 - 23 (8 -12) -voitolla kotijoukkue Atlaksen kustannukselta. Näin KyIF jatkaa taisteluaan pääsystä neljän joukkoon ja välieriin.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet KyIF:n hallintaa eikä sunnuntainen kohtaaminen tehnyt siinä poikkeusta, tosin Atlas pisti paremmin hanttiin tällä kertaa.

KyIF johti peliä alusta lähtien, muttei pystynyt missään vaiheessa repäisemään suurta eroa. Vahvan ensimmäisen puoliajan lopun ansiosta KyIF pääsi neljän maalin johdossa tauolle.

Toiselle puoliajalle Atlas tuli vahvasti ja siirtyikin maalilla johtoon. Johto jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä sen jälkeen KyIF heräsi ja teki viisi seuraavaa osumaa nousten jälleen neljän maalin johtoon. Siitä Atlas ei enää toipunut, vaikka nousi maalin päähän, mutta KyIF oli lopussa vahvempi.

KyIF:n päävalmentaja Sebastian Aarnio oli peliin tyytyväinen. Joukkue pelasi kuten sovittiin. Saatiin kokeiltua lätkävaihtoa eli kahta kentällistä, se toimi tänään. Aika mukavalta tuntuu myös, kun kaikki kenttäpelaajat onnistuivat maalinteossa ensi kertaa tällä kaudella samassa ottelussa. Hienosti torjunut maalivahtimme Suvi Erhovaarakin olisi maalin saanut lopussa tehtyä mutta oma hyökkääjä katkasi pitkän heiton vahingossa.

Ottelun parhaana palkittu Ingrid Degerth nautti pelaamisesta. Kiva ja hauska peli, vauhtia riitti. Vähän turhan tiukkaa oli kyllä välillä.

Ilahduttavasti katsomossa oli runsaasi KyIF:n kannattajia ja olikin varsin mukavaa seurata joukkueen tekemisestä huokuvaa hienoa tunnelmaa.

Atlas - KyIF 20 - 23 (8-12)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
KyIF: Ingrid Degerth 5, Emmi Paajanen 4, Anu Pihlström 3 (1), Fanny Axberg 3 (1), Aini Salminen 2, Linda Melanen 2, Miisa Palkoranta 1, Nea Nousiainen 1, Reetta Mustonen 1, Daniela Lindgård 1. Maalivahdin torjunnat; Suvi Erhovaara 10.

LähiTapiola-tähtipelaajat
Ingrid Degerth KyIF 3
Suvi Erhovaara KyIF 2

Seuraavaksi Kirkkonummen pommariin KyIF:n kotiotteluun sunnuntaina 9.2 klo 17.30 vieraaksi saapuu SIF naapuri Siuntiosta. Viimeksi saatiin kaadettua SIF Siuntiossa, nyt tarvitaan Kirkkonummen käsipallo ystävät paikalle kannustamaan uuteen voittoon oma joukkueemme.